Työkalupakki tulevaisuuden suunnitelmiin

”Elämä valitsee”, lohkaisi viisivuotias suositussa tv-ohjelmassa, jossa hän sai valita itselleen hienoja palkintoja. Tästä filosofisesta viisaudesta huolimatta kaikkea ei kannata jättää sattuman tai johdatuksen varaan. Mine Life Plannerin työkalupakki auttaa sinua tulevaisuuden tavoitteittesi saavuttamisessa.

Halusimme tuoda Plannerin Suunnitelmat-osion alkuun Työkalupakin. Siinä on neljä laatikkoa vapaata tekstiä varten otsikoilla: unelmani, vahvuuteni, tavoitteeni sekä toteutus.

Monesti nämä asiat risteävät toisiaan. Se, missä joku tuntee olevansa hyvä, voi toimia tienviittana tulevaisuuden suunnitelmille. Kun unelma kirkastuu ja sitä kohti halutaan kulkea, tulee siitä konkreettisempi tavoite. Jotta tavoitteisiin päästään on hyvä olla suunnitelma siitä miten se toteutuisi. 

Laatikoita voi täyttää yksi kerrallaan ajan kanssa ja näihin voi aina palata. Unelmat voivat muuttua kuten myös tavoitteet. Omien vahvuuksien löytämiselle on myös hyvä antaa aikaa.

Unelmat voivat muuttua kuten myös tavoitteet.

Uskalla kysyä tähän vastauksia myös lähipiiristä. Sitä voi yllättyä, miten muut voivat kokea esimerkiksi sinulle selkeän asian itselleen vaikeana. Sinulla voi siis olla vahvuuksia, joita et itse tunnista! 

Ota laatikot rohkeasti käyttöön. Voit istahtaa niiden kanssa alas vaikka jonain kesälomapäivänä ja suunnitella, miltä tulevaisuutesi voisi näyttää.

Rakkaudella,
Katja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *